arkijuhlaa

Meidän perheessä alkoi heti vuodenvaihteessa uusi aikakausi kun mies vaihtoi työpaikkaa ja aloitti jälleen vuorotyöt. Muutos vanhaan on merkittävä ja asenteen tarkistaminen on paikallaan,  itsekullakin.

Toisen "yh - päivän" päätteeksi alan olla lopussa. Enkä käy edes vielä töissä! En käsitä miten olen pärjännyt yhden  taapero ja kahden vauvan kanssa lähes vuoden ajan tällästä arkea. Pakko nostaa hattua itselle.

Tiedän,  että alkukankeutta on havaittavissa ja todennäköisesti tulevaisuudessa on helpompaa. Ainakin toivon kovasti niin! Ja hei, eihän ne voi aina miestä pitkissä iltavuoroissa pitää.  Eihän?

Mutta tosiaan, mulla on tänään synttärit on täytin 33 vuotta. Ihan ihmisen ikäinen siis, hahhaha :D Synttäreitä ei juhlittu kakkukestein eikä kahvia tarjoiltu sänkyyn miehen toimesta. Päivä meni lasten kanssa sisähommissa (koska pihalla oli hiton kylmä) ja uimahallissa, miehen pakertaessa töitä. Oli muuten vallan hauskaa käydä mukuloiden kanssa uimassa. :)

Hyvää synttäriä mulle! Nautiskelkaa huomisesta loppiaisesta.

Tavallinen maanantai

Kotona ollessa tuntui, ettei viikonpäivillä ole merkitystä. Arki ja pyhä sekoittuivat sopivasti. Työelämän alun myötä arki astui kuvioon ja maanantaista tuli viikon aloittaja. Itse en ole koskaan ollut maanantaivihaaja (muistattehan Karvisen, joka vetää peittoa niskaan ja ajattelee heräävänsä kun tiistai tulee?), mutta en sitä liiemmin rakastakaan.

Ajattelin tehdä maanantaista superkivan päivän, jota perhe voi odottaa innolla eikä inhoten. Onhan maanantai rankka päivä, kun työt ja päivähoito alkaa viikonlopun hengähdyksen jälkeen. Eiliseen maanantaihin leipomista. Mikä olisi ihanampaa kuin tuore sämpylä iltapalalla? Tai aikuisille kupillinen glögiä ja rahkapiirakka :)

Vaiheesta toiseen

Kuten kaikki pikkulapsien vanhemmat tietävät, on elämä vaiheesta toiseen siirtymistä. Vauvat itkevät, se vaihe menee ohi. Opetellaan uusia juttuja ja kiukutellaan, sekin on vain vaihe. Kinastellaan ja uhmaillaan, vaihetta sekin. Yksi vaihe loppuu ja toinen alkaa.

Meillä alkoi uusi vaihe elämässä, kun leppoisa kotiarki muuttui työ- ja päivähoitoarjeksi. Kolmatta viikkoa mennään ja pullantuoksuinen perjantai-viikonloppuäiti on löytynyt. Työpäivien illat menevät hujauksessa väsyneiden lapsien kanssa. Yöt ovat vaihtelevia. Tiedän, että vaihetta tämäkin on. Ei mene kauan kun lapset tottuvat ja yöt paranevat. Siihen asti nukutaan puolet yöstä lastenhuoneen lattialla.

Päivähoitomatkat taittuvat kävellen tai no juosten :D

Vaikka aamut ovat hektisiä, yritän olla kiirehtimättä. Eniten yritän välttää kiireen esiintuomista lapsille. "Äidillä on nyt kiire, Äiti on myöhässä" Ei, sitä en halua sanoa. Enemmin laitan oman kellon aikaisemmin kilisemään, jotta ehdin. Ja tosiaan klo 5:45 herätys toimii meikäläisellä, koska minä tarvitsen kiireettömän kahvihetken aamuun.

Päivähoitoarki on alkanut vallan hyvin. Päivähoitoon juostaan (paitsi silloin kun yritän itse lähteä pyörällä töihin, silloin kinastellaan kuka istuu kyydissä kun talutan pyörää) ja hoitoon jäädään hymyissäsuin, itkuitta. Esikoinen saattaa tokaista, että menehän jo nyt.
Pitkät viikonloput (pe-su) ovat todellista arjen luksusta. Silloin panostetaan ruokaa ja yhdessä oloon. Tehdään niitä asioita, mitä ei arkena tehdä.

Viime perjantai vähän parempi sosekeitto. :)

Tälläinen vaihe meillä, tällä kertaa. Kiiruhdetaan hitaasti seuraavaan :)
 

Kuulumisia

Viime viikko on mennyt sairastellessa ja olo ollut enemmän kuin väsynyt. Voitteko kovitella mitä on kun kolme lasta itkevät flunssan oireitaan pari päivää lähes kokoajan? No en minäkään ennen kuin siitä tuli meille arkipäivää. Ei ollut kovin kivaa! Elämäni raskaimpia päiviä. Nyt osaan taas arvostaa perusarkea.

Olin varsin kiitollinen päästessäni arkea (ja kipeitä lapsia) pakoon muutamaksi päiväksi siskoni luoksi hänen tyttärensä 6-vuotissyntymäpäiville. Mies jäi lasten (ja hänen vanhempiensa) kanssa meille kotiin. Hyvällä omatunnolla lähdin ja nautin olostani täysin siemauksin. Ja ne yöunet. Kaksi yötä levollista. hyvää unta. Siinä uudistuu täysin!

Eilen kotiinpaluu oli enemmän kuin toivottu. Ihanaa olla kotona, vaikka muksut ovatkin hieman kipeitä vielä.

Rauhallista maanantaita!

PS. Jouluun on enää 9 yötä!

On vaan niin kiire.. vai onko?

On vaan niin kiire.. vai onko?
Toiselle kiire on hyvä asia, tuntee itsensä jotenkin tärkeäksi ja tuntee elävänsä. Toiselle kiire on negatiivinen asia, jossa ei ole mitään hyvää. 
Monesti vanhemmat vetoavat kiireeseen, kun jokin tehtävä on jäänyt tekemättä tai jokin homma hoitamatta. Kiireeseen on niin helppo vedota. Mutta kuinka monella todella on kiire?

Uskallan väittää, että harvalla yksilapsisella on oikeasti kiire. Monesti kiire on tehtyä, ja vähempikin riittäisi (jos haluaisi sen riittävän). Ehkä tarkoita nyt koliikkilasten vanhempia, vaan terveiden lasten vanhempia. Kun PirjoPetteri viihtyy vain sylissä, Kun PirjoPetterin kanssa pitää leikkiä, PirjoPetteri itkee jos teen kotihommia. Niin.. No sitähän se on, joskus pettymyksiä tuotetaan. Joskus lapsi oppii viihtymään hetkisen itsekseen, kun vanhempi ei-vaan-pysty olemaan vieressä. 

Kolmen lapsen äitinä, voin sanoa olevani kiireinen. Toki on päiviä, kun lapset leikkivät hetkisen keskenään ja saan juoda kahvini kuumana, kenenkään riippumatta lahkeessa. Tai saan tehdä ruokaa, tyhjentää tiskikoneen, ommella muutaman sauman. Sitten on ne päivät kun joku on kiinni koko ajan, aamuheräämisestä iltanukahtamiseen. Mutta hei, tää on tätä pikkulapsielämää monikkoperheessä :)

Kolme pientä lasta - miten perhe toimii?

Lasten kanssa liikkuessa emme välty katseilta (kuten ei moni muukaan kaksosperhe, tai monilapsinen perhe). Ajoittain tuntuu, että kaksoset ovat kuin sirkusapinoita, niitä ihmetellään olan takaa. Jos ei kanssakulkija uskalla juttusille niin sitten kuiskutellaan "huomaamattomasti" selän takana.

Yleisimpien kysymyksien jälkeen ("Onko ne kaksosia?" "Minkä ikäinen hän on?"osoittaen esikoista) ihmetellään pärjäämistä kolmen pienen lapsen kanssa. Miten ihmeessä aika riittää? Miten syli riittää? Miten yleensäkin arki toimii.

Käsi sydämellä voin sanoa olevani onnekas. Meidän tytöt ovat melko tyytyväisiä ja hyväntuulisia. Esikoisemme Iida (nyt 2v2kk) on pääasiassa rauhallinen ja tottelevainen tyttö. Arkemme sujuu tasaisesti, samoja polkuja, joka ikinen päivä. Arkirutiinilla, kuten siskoni sanoisi. Vaikka toisia tuntuu suunnattomasti ärsyttävän meidän perheen (tai minun aka natsiäidin) luoma rutiini, niin se vaan toimii. Ilman rutiinia olisimme kuin laiva tuuliajolla. Mutta ei elämä pelkkää onnenauvoa ole. Kun lapset olivat kipeinä, turhautti äärettömästi kun kaikki itkivät yhteen ääneen ja kitisivät muutenkin. Päivät, kun mikään ei suju, rasittaa henkisesti ja päivän päätteeksi on lopenuupunut. Onneksi näitä päiviä on vain silloin tällöin.

Eräs henkilö sanoi kaksosia odottaessani, että hän epäilee minun hölläävän rutiineja kunhan lapset syntyvät. Mieleni teki sanoa, että odota vaan.. ja kuten aavistin, ei hölläämistä näy, päinvastoin. Yksinkertaisesti, tämä toimii meillä.

Vaikka meillä onkin arkirutiini, ei se tarkoita meidän jumittavan kotona. Ehei, me käymme kavereilla leikkimissä ja reissaamme, aivan kuten kaikki muutkin. Aamupäivän leikkitreffeillä ystäväni ihmettelikin kuinka ihmeessä olin saanut kolme lastamme ajoissa heille (kun he olivat juuri saaneet yökkärit pois päältä). Tottumusta ja rutiineja totesin. Ja sitähän se on. Meidän elämää, arkea :)

Wanna be Fit

Kuten ehkä jotkut teistä tietävätkin minulla on ollut laihdutusblogi, jonne olen kirjoitellut avioeron jälkeen ennen ensimmäistä raskautta. Blogi jäi tauolle raskausajaksi ja jatkui taas synnytyksen jälkeen vaihtelevalla menestyksellä.
Sitten tulikin toinen raskaus esikoisen ollessa vuoden ikäinen. Jälleen blogi jäi tauolle. 

Päätin, että hiljalleen aloittelen projektia uudelleen, sillä meidän perhekoko ei enää kasva (joten tekosyyt ovat loppu). Mikä minua motivoi muutokseen ja painonpudotukseen? Ensiksikin oma hyvinvointini (ja tietenkin ulkoiset muutokset), esimerkki esikoiselle (ja tulevaisuudessa kaksosille) ja ensi kesänä olevat siskoni häät. Motivoivia asioita on muitakin, mutta edellä muutama mainittuna.

En ole koskaan ollut laiha, en edes aktiiviurheilijana. Ja tiedän että vartaloni muodosta johtuen minusta ei koskaan tule kapeaa ja siroa, vaikka olisin kuinka laiha. Tavoitteenani ei olekaan tulla laihaksi vaan sopusuhtaiseksi. Rinnat ja lantio ovat ja pysyvät, muoto korkeintaan vaihtelee ;)

Koska imetän edelleen, joten päätin "vain" järkeistää ruokavaliota ja lisätä arkiliikuntaa. Kunhan imetys vähenee tai loppuu niin sitten teen lisämuutoksia.

Painoa en tiedä, enkä oikeastaan tiedä uskallanko mennä puntariinkaan vaikkakin jälkitarkastuksessa olin kevyempi kuin ennen kaksosia. Noh ehkä huomen aamulla sitten ;)

-43%

Paikallisessa Urheilu Koskimiehessä on synttärit ja tänä vuonna synttärialennus on 43% Synttärivuosien mukaan :)

Kävimme miehen ja minien kanssa pikaisesti katsomassa tarjonnan. Sovitin muutamia kuoritakkeja, muttei sopivaa oikein löytynyt. Mies sai ulkoiluhousut ja sulkapallomailaan sitä nauhaa (siihen kädensijaan..mitä ikinä se onkaan nimeltään). Itse meinasin poistua tyhjin käsin, sillä päätin etten kuitenkaan osta tälle vartalolle mitään vaatetta (vaan keväällä tai sitten tulevaisuudessa ostan kun vartalo alkaa näyttää ja tuntua omalta). Jotain kuitenkin tarttui mukaani, nimittäin Haglöfsin reppu. 

Aikaisempi, samankokoinen reppuni hajosi vuosikymmenen käytön jälkeen. Hintava hankintahinta ei siis haittaa kun reppu kestää monta vuotta kovaa kulutusta.

Tällä kertaa valitsin pinkin repun, sellaisen hieman erilaisen mallin kuin aikaisemmin. Tässä repussa on sivussa vetoketjut, jotka pitäisivät olla näppärät käyttää. Materiaali on vedenkestävää joten jumppakamat säilyvät kuivina. Käyttöön reppu siis tulee, joko jumpparepuksi tai sitten osalti "hoitolaukuksi" talven ajalle. Perinteinen hoitolaukku voi olla hieman vaativa kuljettaa mukana talven tuulessa ja tuiskussa kolmen lapsen kanssa. Mutta katsotaan miten käy.

Tässä tämä ihanuus sitten on.. Ah rakastuin <3

Sunnuntai

Oletteko koskaan ihmetelleet missä ihmiset ovat sunnuntaiaamuisin kun ketään ei näy ulkona? Minä pohdin tätä asiaa eilen, kirpakkana sunnuntaiaamuna kymmenen aikaan. Kirkon kellot kumisivat kun saavuimme puistoon. Kuvittelen, että puistossa olisi täysi tohina ja meno päällä - voi kuinka väärässä olinkaan. Autio puisto odotti meitä.

Tyhjä puisto ei lasta tuntunut haittaavan; Iida kirmasi tottuneesti liukumäkeen. Itse tyydyin siemailemaan termosmukista kahvia. (Hyvin valvottu yö takana, joten ämpärin kokoinen kahvimuki oli pakko saada ulkoiluun mukaan) Onneksi saimme puistoseuraa eräästä katumme lapsiperheestä. Lapset viihtyivät hiekkalaatikolla ja me äidit saimme jutella pehmosia (kyllä, pehmosia. Olimme molemmat valvoneet lasten kanssa edellisen yön, niin keskustelun taso ei hiponut taivaita. Joka tapauksessa, jutustelu teki terää)

Päiväunien jälkeen suuntasimme esikoisen kanssa kaupoille Minien jäädessä isän kanssa kotiin. Kävimme hakemassa hypermarketin vaippatarjouksen vaipat ja sen jälkeen pihakoristuksia Plantagenista. Etupihamme kunnostus on ollut ikuisuusprojekti (puolitoista asuinvuotta takana ja etupiha on edelleen kesken), mutta eilen kunnostus otti aimo harppauksen eteenpäin. 
Sain viimein laitettua uudet katteet havuille ja pääsisäänkäyntimme kulkuväylän kivetys lähti vaihtoon. Laatathan oli hankittu jo aikaisemmin, toteutus oli jäänyt ajan puuteen vuoksi. 

Illalla lököstelimme sisällä ja nautimme päivän saavutuksista. Edes öinen valvominen ei haitannut iltaa, sillä tiesin saavani nukkua seuraavana aamuna "pitkään".

Minit nukkuivat tyytyväisinä. Mamin termosmuki (tai ämpäri kuten äitini sanoo) ja höyryävän kuuma kahvi. Kuvassa myös uudet Dookyt!

Kukkuu! Liukumäki on ykkönen :)

Liukumäkisilta.

 

Hyvin valvonut äiti

Iltahauskuutus. Minit kokeilivat leikkimattoa ja Iida innostui näyttämään mallia siskoille.. :)

Arjen sankari

Mies aloitti työt viikko sitten, vauvojen ollessa lähes kuukauden ikäiset. Voi kuinka jännitin arjen alkamista ja yksin selviämistä. Onneksi esikoisella on perhepäivähoidossa hoitopaikka, 15päivää kuussa. Vaikka hoitopaikka onkin, niin hoitoon vieminen ei ole se yksinkertaisin juttu. Ei kun aamutoimissa on kolme alle kaksivuotiasta; kaksi vauvaa ja uhmaileva taapero. 

Moni voisi kuvitella, että aamutoimet kolmen kanssa ovat helppo juttu; taapero on omatoiminen ja vauvat nyt ovat vauvoja, helppoja hoitaa ohimennen. Toki ovathan vauvat melko helppoja, syövät ja nukkuvat. Taapero syö itse ja pukeekin kun sille päälle sattuu. Silti, kolmen valmistelu kun dead line ehtiä hoitopaikkaan ajoissa. Voin kertoa, että kun selviää aamuista ajoissa, ääntä korottamatta ja hermoja menettämättä, voi sanoa itseään Arjen sankariksi. Sellaiseksi koen itseni jokaisena hoitopäivän aamuna.

Enkä todellakaan koe huonoa omaatuntoa viedessäni esikoisen hoitoon miehen ollessa aamuvuorossa töissä. Esikoinen lähtee hoitoon mielellään ja onkin oikein reipas. Toki hoitopäivät ovat väsyttäviä, mutta niitä ei ole montaa kuukaudessa. Hoidossa Iida saa erilaista huomiota kuin kotona ja kotona olevat vauvat saavat äidiltä täyden huomion. Ja äitikin saa hetken levähtää, jos vauvat sattuvat olemaan samassa rytmissä..

Ennen kuin ehditte kysyä, niin miehen ollessa iltavuorossa tai vapaalla on Iidakin kotona. Kuten mielestäni pitääkin :)

Malttamaton hoitolainen. Päällä siskon lapsilta peritty Remun vk-puku, Kavat kengät myöskin siskon lapsilta, fleesehattu ja hanskat Jonathanilta. Alla vielä Reiman fleesepuku. Näillä tarkenee.

Kärryt. Easywalkerit ovat kaksosten menopelit. Esikoiselle ostin Bumpriden seisomalaudan.

 
 

Kodinkonerakkautta

Olen rakastunut. 
Aikaisemmin kun siskoni ja kaverini puhuivat kuivausrummusta ja kuinka kätevä se lapsiperheessä on, en uskonut korviani. Onhan kautta aikojen pärjätty ilman. Eikä pyykkien ripustaminen niin iso tai aikaavievä juttu ole.

Kolmen lapsen äitinä tajusin rajani. Pyykkiä tulee tolkuttomasti niin lapsilta kuin meiltä aikuisiltakin. Sitten se tuli. Ohittamaton tarjous.
Meille muutti LG:n kuivausrumpi.

Tuolla se nyt on pesuhuoneessa hurissut viikon ajan. Ja äitinä hykertelen tyytyväisenä. En koskaan anna sitä pois. Samaan hengenvetoon pitää todeta, että olen järkyttynyt kuinka paljon vaatepölyä vaatteista ja etenkin vuodevaatteista lähtee. Herttinen sentään! Ei ihme jos hiukkasen aivastuttaa tai kutittaa nenää.
Hui.

Mutta tosiaan rakastunut olen. Kodinkoneeseen. Ja mieheen ja lapsiin. ;)

Elämä kuvina

Monet kerrat on pitänyt kirjoittaa ja päivittää. Monet kerrat uni on vienyt voiton. Univelkaa ei ole vielä kovin paljoa, mutta huomaan olevani väsynyt. Väsymys ei ole kovin erilaista kuin esikoisen aikana, valvottajia on tällä kertaa kaksin kappalein.
Valvomisesta huolimatta olen superonnellinen. Esikoisesta ja pikkusiskoista, meidän perheen pienistä rakkaista.

Tässä muutamia kuvia viime päivien ajalta.

On odotettu siskoja syntyväksi. On ulkoiltu, keinuttu, leikitty, keinuttu, keinuttu ja keinuttu. Sanoinko jo, että on keinuttu..

Päivän ikäisiä siskoja on käyty ihastelemassa sairaalassa.

On käyty Muikku ja Pottu -markkinoilla koko perheen voimin. Huomatkaa esikoisen ote siskojen turvakaukaloista, unessakin.

Ulkoiltu ja tultu sisälle jatkamaan unia. Voiko mitään noin suloista olla? Pikkuset, kuten esikoinen sanoisi.

 

Arki

Pääsimme vauvojen kanssa kotiin sairaalasta sunnuntaina. Arki lähti rullaamaan melko mukavasti, samalla sairaalan tutulla rytmillä. Esikoinen otti vauvat vastaan hyvin eikä suurempaa draamaa ollut havaittavissa.
Jottei kuullosta liian helpolta, niin jouduin tulehduksen vuoksi sairaalaan tiistaina ja epäonnekseni jäämään osastolle. Kurjaakin kurjempaa. Pikkulikat tulivat mukaani, imetyksen vuoksi.

Esikoiselle äidin toinen sairaalakeikka oli todella raskas. Ikävä ja epävarmuus heijastuikin kotiinpaluun jälkeen. (Tyttö kuka nukkuu yöt heräämättä, heräsi kahtena yönä itkemään, kuin varmistamaan, että äiti tulee.. ja äitihän tuli)

Normaali arki, jos sellaista meillä edes vielä on, astui kuvioihin eilen. Aamupäivällä käytiin kävelyllä ja leikkipuistossa koko perheen voimin. Pikkulikat vetivät reilun kolmen tunnin päivätirsat, ja olisivat kenties nukkuneet kauemminkin, mutta tylsä äiti herätti syömään. (jep, syömään, sillä heidän painot ovat alle 3kg)

Nyt talo on hiljainen kun lapset nukkuvat. Äiti saa syödä jäätelöä kaikessa rauhassa ;)

Nukutus

Olen kirjoittanut nukutuksesta ja nukkumisesta aikaisemminkin. (http://elamajaunelmat.blogspot.fi/2013/05/nukkumatin-haaste.html)
Viime aikoina isämies on ollut iltavuoroissa ja nukutus vastuu on ollut allekirjoittaneen vastuulla. 

Nukutuspolitiikkamme on edelleen sama, nukuttamattomuus. Viime aikoina tyttö on nukahtanut uskomattoman hyvin (koputtaa puuta). Hän kuuntelee itkuhälyttimen soittaman musiikin ja hetken katselee kirjaa -- uniasennon hakeminen, nukkuu. Aikaa tähän menee 20-30 minuuttia, mutta pidemmät nukutusmaratonit ovat tällä havaa meiltä ohi. Onneksi. Tämän mahan kanssa ei olisi toivoakaan "hyppelehtiä" monta kertaa palauttamassa lapsi sänkyyn. (Nyt palautuksia ei ole enää kuin 0-3, eli oikein erinomaisesti).

Neiti koisii sängyssään äärettömän suloisena. (Mikä nukkuvassa lapsessa onkaan niin kaunista??) Jos olisin järkevä menisin nukkumaan, mutta ehkäpä valvon hetken vielä.. vähän limua ja namuja. :) hmm. oma aika.

ps. Yritän huomenna saada postauksen aikaan meidän tuplarattaista :)

Kätevän emännän sadetanssi

Päätin etten valita, en vielä. Sanon vain puuh ja paah, hellettä on riittänyt. Sadetta on luvattu monena päivänä, mutta ei ole näkynyt. Kaupunkimme toisessa päässä satoi eilen kaatamalla, mutta meillä sanoi viisi minuuttia hentoa sadetta. Ei helpotusta siis helteen tuomaan hikoiluun ja kuumuuteen.

Tänään odottelin sitä kuuluisaa ukkossadetta..noup. Ei mihinkään. En uskaltanut pestä pyykkiä kun en kuitenkaan saisi niitä ulos kuivamaan (minun tuurillani sade alkaisi juuri sillä hetkellä kun olen vaivalle levittänyt pyykit ulos). Illalla ilman viilettyä siirryimme neidin kanssa ulos ja voi sitä ravin määrää.. Lapsi touhusi innokkaana ja allekirjoittanut sai kasata eilen ostettua pihakeinua rauhassa. Omin pikku kätösin kasasin ja kokosin, ahersin ja pakersin. Väsymys voitti ja keinun viimeistely jäi huomiselle. Kuvia siis luvassa.

ps. Jokohan kohta sataisi? Taivas on lupaavan tumma ja ilma on viilentynyt.. Ehkäpä.

Todistusaineistoa

Minulla on harvoin ollut tarvetta todistella mitään kellekään, koko ikäni aikana. Tuntuu, että lapsen syntymän jälkeen on joutunut todistelemaan milloin mistäkin asiasta, milloin kellekin. Tai ellei todistelemaan niin ainakin perustelemaan.

Viime aikoina todistelemisen tarve on alkanut ärsyttää valtavasti. Miksi minun pitäisi todistella kellekään miten meidän perhe elää, miten meidän perhe toimii tai miksi jotkin toimintatavat ovat meidän juttu. Arg. Erityisesti kun tätä todistelua joutuu tekemään samoille henkilöille. Miksei meitä voida kunnioittaa vanhempina ja luottaa meidän toimivan oikein ja meidän perheelle parhaaksi? Äh. No ottaa päähän.

Jo pitkään olen joutunut selittelemään, että meidän perhe toimii parhaiten tietyssä rytmissä. Toki pientä rytminmuutosta tehdään, mutta pääasiassa rytmi pidetään. Eilinen mentiin ei rytmissä. Tehtiin mitä vaan, syötiin miten vaan ja lapsi ei päässyt liikkumaan yhtä paljon kuin normaalisti. Miten kävi? No lapsi nukkui päiväunet hyvin, mutta päikkäreiden jälkeen.. Välipala - vähän, sitten stoppi. Iltaruoka - vähän, sitten stoppi. Iltapala - vähän ja sitten stoppi. Yöunet. (Rumasana) Nukahtaminen meni ihan päin prinkkalaa. Lapsi nukahti kahden tunnin taistelun jälkeen klo 22.30 
Arvatkaa palaammeko omaan rytmiimme? KYLLÄ. (Tulipahan todistettua itsellekin etten turhaan nipota rytmistä..)

Toivottavasti rytmitystä ei tarvitse perustella enää. Ikinä. Etenkään kun kaksoset syntyvät. (Kaksosäidit ovat kertoneet, että kolmen tai useamman lapsen kanssa rytmitys on A ja O. Etenkin jos haluaa omaa aikaa ja hetkellisiä hengähdystaukoja.)

Juhannuskuvia tulee vielä illan aikana.. :)
Edit. Kuvat viipyivätkin seuraavaan iltaan. Tässä muutama kuva Savonlinnan paluumatkalta :)

Isin kanssa :)

Iltapesuille valmistautuminen :)

Siskonpojan synttärit osa 1

Siskoni on perheineen käymässä toisen siskoni luona. Kävimme eilen kylässä siskoni luona ja lapset pääsivät porukalla leikkimään. Samalla juhlimme siskonpojan 2v synttäreitä.
Oli huimaa nähdä miten pikkumies innoistui traktoreista ja koneista. Oma tytärkään ei jäänyt "Pekkaa pahemmaksi" traktorirakkaudessaan. Voi sitä ilmettä kun taaperot pääsi leikkimään traktoreillaan.. suloisia <3

Tässä vielä synttärilook.

Paita H&M (kirpparilta), farkkuleggarit H&M alennusmyynnistä viime kesältä, kengät Citymarket

Nukkumatin haaste

Rakas tyttäremme on nukkunut yöt läpeensä 7-kuisesta (kun yöimetys lopetettiin). Siitä lähtien yöunet ovat olleet muutamia poikkeuksia lukuunottamatta rauhalliset ja kestäneet noin 10tuntia.

Viime aikoina yöunille nukuttaminen on ollut varsinainen show. Minun nukuttaessa tyttö saattoi "tehdä unta" 45-50 minuuttia. Isän kanssa on mennyt max 30min. Kun Iida nukahtaa, hän myös nukkuu koko yön. Nykyään yö alkaa klo 21 (+/- 15min), jämptin tarkasti siis. Aamulla hän kömpii luokseni unisena kuuden aikaan ja jatkaa uniaan välissämme puoleen kahdeksaan.Unien pituuteen olen enemmän kuin tyytyväinen. Älkää käsittäkö väärin, tätä herkkua meillä on kestänyt jopa kuukauden päivät. Sitä ennen aamuvirkku heräsi puoli kuusi - kuudelta eikä jatkanut uniaan kuin joskus harvoin, silloinkin max seitsemään.

Meidän nukutus politiikka on nukuttamattomuus. Lapsi siis viedään sänkyyn, peitellään ja hyvät yöt toivotetaan. Huoneesta lähdetään ja odotetaan raollaan olevan oven ulkopuolella. Sängyssä saa touhuta, mutta siellä pysytään. Jos sängystä poistutaan, palautamme hänet takaisin ja poistumme huoneesta. Tätä rallia sitten jatkuu..no minun vuorossani 45minuuttia. Voitte vain kuvitella turhautumisen puolen tunnin jälkeen (mutta sitähän ei saa näyttää lapselle!)

MUTTA olisiko nyt uusi lehti kääntynyt? Eilen Iida nukahti isän syliin minun tehdessä iltapalaa meille aikuisille. Ja tänään..Isä vei nukkumaan ja lapsi pysyi omassa sängyssään - ja nukahti alle vartissa. En ollut uskoa silmiäni. Ehkäpä sitkeä työ nukutuksessa juniorsänkyyn kantaa nyt hedelmää? Tai sitten vain isi on hyvä nukuttaja ;)

Pikkukiekuja iltasella

Tehopäivä ja kuukausijuhlaa

Havaihduin aamulla hämärässä sänkyni vieressä öhkivään tyttäreen. Kippasin neidin väliimme nukkumaan ja hänen nukahdettua erehdyin katsomaan kelloa; 03:10. Voi aamu! Itse pyöriskelin sängyssä ja katselin nukkuvaa tytärtä ja miestä. Tavan parivaljakko, ei muuta voi sanoa.

Aamu alkoi sitten klo 07:15 muutaman epämääräisen kitinähavahtumisen jälkeen. Jep. Voitte kuvitella kuinka paljon nukuin kolmesta (tai paremminkin neljästä) eteenpäin.
Ei auttanut. Aamupalaa lapsille; sillä myös mahasta tuli ilmoitus ruokahalusta.

Aamukahvin jälkeen rauhaiseloa muutama tunti,kunnes tyttö päätti että nyt on isän aika herätä. :) Tässä vaiheessa kuvittelin ottavani univelkaa takaisin, mutta lisäkahvi vei voiton.

Likka ja mies ulos. Minä raivosiivosin sisällä, tein ruokaa, raparperikiisseliä ja vohveleita. Välissä ruokin ja nukutin lapsen ja ripustin pyykit.
Tuntuu, etten ollut istunut lähes lainkaan.. Hetkeksi pitkälleen; ja mitä muuta voikaan odottaa -lapsi herää iloisena. Oih.

Välipalaa ja ulkoilua. Mies töihin. Ruokaa ja lisää ulkoilua. Iltapalaa ja extempore sauna päälle. Saunominen lapsen kanssa ja nukutus.

Kuulostaako tylsälle? Tapahtumarikkaalle? Päivä oli melkoisen keskiverto. En ehtinyt edes kuvata tyttöä peltorit päässä kun leikkasin ruohoa. Enkä kun nautimme vohveleita kermavaahdolla koko perheen kera.
Ehkä huomenna. Tosin ilman vohveleita ja peltoreita.

Nyt elokuvaa ja unta. Väsyttääkin vietävästi. 
Ps. Tyttö on tänään 1v 5kk!!

Sairauslomaa

Viime viikolla rutiinineuvolakäynnin jälkeen se alkoi. Sairausloma.
Supistuksia (tai kiristelyä), lantioalueen kipua, huonoa oloa. Siinäpä se. Valmista kauraa.
Tänään työterveydessä kirjoitettiin jatkoa sairauslomaan, 2vkoa. Sitten onkin kesäloma 3vkoa ja luultavasti lisää saikkua. Äippälomaa odotellessa. Hurjaa ajatella, että töihin palaan vasta sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.
Puh ja puuh.

Tällä mennään mitä on annettu.