On vaan niin kiire.. vai onko?
Toiselle kiire on hyvä asia, tuntee itsensä jotenkin tärkeäksi ja tuntee elävänsä. Toiselle kiire on negatiivinen asia, jossa ei ole mitään hyvää.
Monesti vanhemmat vetoavat kiireeseen, kun jokin tehtävä on jäänyt tekemättä tai jokin homma hoitamatta. Kiireeseen on niin helppo vedota. Mutta kuinka monella todella on kiire?
Uskallan väittää, että harvalla yksilapsisella on oikeasti kiire. Monesti kiire on tehtyä, ja vähempikin riittäisi (jos haluaisi sen riittävän). Ehkä tarkoita nyt koliikkilasten vanhempia, vaan terveiden lasten vanhempia. Kun PirjoPetteri viihtyy vain sylissä, Kun PirjoPetterin kanssa pitää leikkiä, PirjoPetteri itkee jos teen kotihommia. Niin.. No sitähän se on, joskus pettymyksiä tuotetaan. Joskus lapsi oppii viihtymään hetkisen itsekseen, kun vanhempi ei-vaan-pysty olemaan vieressä.
Kolmen lapsen äitinä, voin sanoa olevani kiireinen. Toki on päiviä, kun lapset leikkivät hetkisen keskenään ja saan juoda kahvini kuumana, kenenkään riippumatta lahkeessa. Tai saan tehdä ruokaa, tyhjentää tiskikoneen, ommella muutaman sauman. Sitten on ne päivät kun joku on kiinni koko ajan, aamuheräämisestä iltanukahtamiseen. Mutta hei, tää on tätä pikkulapsielämää monikkoperheessä :)
Mä tavallaan nautin kiireen tunteesta, olen paljon tehokkaampi silloin. :) Toki rajansa kaikella ja kyllä välillä tuntuu, että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken, eikä ehdi tekemään kaikkea mitä haluaisi. Ja tuttu tunne tuo, kun joku on sinussa kiinni koko ajan! ;)
VastaaPoistaMulla on muuten sama juttu, että olen paljon tehokkaampi kun on aikataulu. Liika kiire ei oo kivaa, mutta en tykkää möllöstelläkään vaan. Sopivassa suhteessa siis :)
VastaaPoistaNäin yksilapsisena voin sanoa olevani usein kiireinen, sillä arjessa on mukana myös kaksi koiraa ja hevonen. Yksi lapsi ei sitä kiirettä tuo, mutta se kaikki muu :)
VastaaPoista