maanantai 25. elokuuta 2014

Häähuumaa

Kuluneena lauantaina juhlittiin sisareni häitä perheen ja ystävien kesken. Häät ovat suosikkijuhlani ja niitä on harmittavan vähän. Hääsuunnitelmia seuranneena odotin hääpäivä kuin kuuta nousevaa. Puku, koristelut, itse juhla.. Ihanaa.

Meidän perhe osallistui juhliin koko perheen voimin ja kaikesta valmistelun epäonnesta huolimatta ehdimme kirkkoon ajoissa. Urkujen soidessa ja sisareni astuessa isämme käsipuolessa kirkon käytävälle täyttivät kyyneleet silmäni. Morsian oli kuvankaunis, kaunein morsian ikinä. Jännitys paistoi hänen kasvoiltaan astellessaan kohti alttaria. Itse vihminen oli kaunis ja yksinkertainen (kuten yleensäkin). Meidän perheen lapset käyttäytyivät kirkossa kauniisti ja saivat kai sen vuoksi ihmettelyä aikaiseksi.

Juhlapaikka oli yksi paikkakuntamme kauneimpia, aivan keskustan kupeessa Saimaan äärellä. Juhlapaikka itsessään oli niin näyttävä, ettei suurempia koristeluja tarvittu. Kaitaliina, kynttilät ja vesihelmet (?)lasimaljoissaan orkidea koristeluin. Kaunista ja erittäin tyylikästä.

Juhlaruoka oli todella hyvää alkupaloista kakkuun ja kahviin. Tunnelma oli lämminhenkinen ja oikein onnistunut. Hääpäri oli tyytyväinen onnistuneeseen päivään ja juhlaväkikin vaikutti tyytyväiseltä.

Onnea vielä kyyhkyläiset! 





2 kommenttia:

  1. Oi, olet ollut kauniina!
    Ja siskollasi on upea puku! <3
    Ja voi noita pikkuneitejä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Mä vaan epäonnistun noissa kuvissa aina. No mutta toivotaan, että häävalokuvaaja olisi saanut jonkun kivan kuvan mustakin :) Sisko oli niin kaunis <3 Ja tuo puku.. täydellinen. Korosti juuri oikeita kohtia. :) Pikkuneidin hurmasivat "tanssiessaan" parketilla ennen ruokailun aloitusta.

      Poista