On vaan niin kiire.. vai onko?

On vaan niin kiire.. vai onko?
Toiselle kiire on hyvä asia, tuntee itsensä jotenkin tärkeäksi ja tuntee elävänsä. Toiselle kiire on negatiivinen asia, jossa ei ole mitään hyvää. 
Monesti vanhemmat vetoavat kiireeseen, kun jokin tehtävä on jäänyt tekemättä tai jokin homma hoitamatta. Kiireeseen on niin helppo vedota. Mutta kuinka monella todella on kiire?

Uskallan väittää, että harvalla yksilapsisella on oikeasti kiire. Monesti kiire on tehtyä, ja vähempikin riittäisi (jos haluaisi sen riittävän). Ehkä tarkoita nyt koliikkilasten vanhempia, vaan terveiden lasten vanhempia. Kun PirjoPetteri viihtyy vain sylissä, Kun PirjoPetterin kanssa pitää leikkiä, PirjoPetteri itkee jos teen kotihommia. Niin.. No sitähän se on, joskus pettymyksiä tuotetaan. Joskus lapsi oppii viihtymään hetkisen itsekseen, kun vanhempi ei-vaan-pysty olemaan vieressä. 

Kolmen lapsen äitinä, voin sanoa olevani kiireinen. Toki on päiviä, kun lapset leikkivät hetkisen keskenään ja saan juoda kahvini kuumana, kenenkään riippumatta lahkeessa. Tai saan tehdä ruokaa, tyhjentää tiskikoneen, ommella muutaman sauman. Sitten on ne päivät kun joku on kiinni koko ajan, aamuheräämisestä iltanukahtamiseen. Mutta hei, tää on tätä pikkulapsielämää monikkoperheessä :)