sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Hullaantumista!

Eräänä tavallisena iltana tällä viikolla lumitöitä tehdessä törmäsin valtavan ihanaan naapuriimme, joka mainitsi paikallisen Pentikin (toisen niistä) loppuunmyynnistä. Hikikarpalot nousivat otsalle kun ajattelin miehen olevan töissä vielä monta iltaa enkä pääsisi katsastamaan löytöjä. Työpäivän päätteeksi kolmen lapsen kanssa bussimatka toiselle puolelle kaupunkia linja-autoa vaihtaen, ei houkuttanut lainkaan.

Onneksi tämä samainen ihana rouva ehdotti yhteistä matkaa löytöjen maailmaan ja hetken kuluttua muksut istuivatkin volkkarin takapenkillä. Ja voi mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyikään!
Ostin, jo pitkään haaveilemani sipuli- ja valkosipulipurkit sekä lasten lautasia. Kaikkia oli käynyt monet kerrat silittelemässä liikkeessä ja nyt ne olivat puoleen hintaan! Sain kuin sainkin kaikki ihanat, pitkään haaveilemani tavarat :)
Ja tiedättekö, nämä näyttävät uudessa keittiössä huikean hienolle!


2 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä! Se on parasta, kun on jotain käynyt pitkään himoitsemassa, mutta malttanut mielensä ja sitten ne ovatkin alennuksessa! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Paula! Joskus mielensä malttaminen todella kannattaa :)

    VastaaPoista