Vaiheesta toiseen

Kuten kaikki pikkulapsien vanhemmat tietävät, on elämä vaiheesta toiseen siirtymistä. Vauvat itkevät, se vaihe menee ohi. Opetellaan uusia juttuja ja kiukutellaan, sekin on vain vaihe. Kinastellaan ja uhmaillaan, vaihetta sekin. Yksi vaihe loppuu ja toinen alkaa.

Meillä alkoi uusi vaihe elämässä, kun leppoisa kotiarki muuttui työ- ja päivähoitoarjeksi. Kolmatta viikkoa mennään ja pullantuoksuinen perjantai-viikonloppuäiti on löytynyt. Työpäivien illat menevät hujauksessa väsyneiden lapsien kanssa. Yöt ovat vaihtelevia. Tiedän, että vaihetta tämäkin on. Ei mene kauan kun lapset tottuvat ja yöt paranevat. Siihen asti nukutaan puolet yöstä lastenhuoneen lattialla.

Päivähoitomatkat taittuvat kävellen tai no juosten :D

Vaikka aamut ovat hektisiä, yritän olla kiirehtimättä. Eniten yritän välttää kiireen esiintuomista lapsille. "Äidillä on nyt kiire, Äiti on myöhässä" Ei, sitä en halua sanoa. Enemmin laitan oman kellon aikaisemmin kilisemään, jotta ehdin. Ja tosiaan klo 5:45 herätys toimii meikäläisellä, koska minä tarvitsen kiireettömän kahvihetken aamuun.

Päivähoitoarki on alkanut vallan hyvin. Päivähoitoon juostaan (paitsi silloin kun yritän itse lähteä pyörällä töihin, silloin kinastellaan kuka istuu kyydissä kun talutan pyörää) ja hoitoon jäädään hymyissäsuin, itkuitta. Esikoinen saattaa tokaista, että menehän jo nyt.
Pitkät viikonloput (pe-su) ovat todellista arjen luksusta. Silloin panostetaan ruokaa ja yhdessä oloon. Tehdään niitä asioita, mitä ei arkena tehdä.

Viime perjantai vähän parempi sosekeitto. :)

Tälläinen vaihe meillä, tällä kertaa. Kiiruhdetaan hitaasti seuraavaan :)
 

Syksyn suunnitelmat

Päiväkotipäätöksien saapuminen sai ajatukset kääntymään tulevaan syksyyn. Olen sopinut aloittavani työt syyskuun alussa ositaisella työajalla. Onneksi osittainen järjestyi, sillä en halua lasten olevan hoidossa kuin 15 päivää kuukaudessa. Onhan sitä siinäkin jo :)

Kun hakemuksia kirjailtiin tammikuussa pohdin pitkään mihin haen paikkoja. Selvää oli, että hoitopaikka pitäisi kolmelle lapselle olla samassa paikassa. Kahteen paikkaan viemiseen ei aamuisin ollut aikaa, etenkin kun mies kulkee autolla ja minä linja-autolla. Soitin päivähoidon alueen johtajalle ja keskusteltelun päätteeksi päädyin ryhmäperhepäivähoitoon. Perhepäivähoito ei kolmelle lapselle olisi järkevää kun keskenään joutuisivat leikkimään. Päiväkotia vierastin, kun tytöt olisivat joutuneet eri ryhmiin. (Liikaa muuttujia aamuhäslinkiin)

Päätöstä jännitettiin pitkään ja hartaasti. Meidän alueen ryhmiksistä ei ollut vapautunut yhtään paikkaa yli vuoteen, joten odotukset varsin realistiset, päiväkotiin jouduttaisiin. Tuskailuni sai onneksi onnellisen lopun ja lapset saivat hoitopaikan ykkösvaihtoehdostamme. 
Ryhmikseen siis, koko päiväkotiuran ajaksi. 

Päätös tuntuu oikealta. Uskon, että tytöt viihtyvät hyvin ja saavat omia kavereita. Vaikka ryhmässä ei ole kuin 9 muuta lasta, uskon kavereita riittävän. Toivon, että pienryhmässä olo vähentäisi sairaspäiviä ja saisimme jatkaa terveenpapereilla. Syksyllähän sitten nähdään kuinka käy :)

Ja koska kuvien lisääminen ei nyt jostain teknisestä syystä onnistu, joudutte tyytymään pelkkään tekstiin. Mutta terassi- ja pihakuvia tulee kunhan vika paikallistuu :)