Ensin hengitä syvään, kukaan ei ole kuolemassa eikä toivottavasti kuolekaan pitkään aikaan.
Minä olen äitinä suunnitelmallinen huolehtija. Haluan, että lapsillamme olisi turvallinen ja rauhallinen lapsuus. He saisivat kasvaa huolettomina ja ilman suurempia elämän myrskyjä.
Aina elämä ei mene niin. Kuolema yllättää usein ja silloin emme voi enää kysyä "Mitä olisitte halunneet? Mitä tekisimme? Miten toisimme?" Minä halusin ajatella aikaa, jos minua tai meitä vanhempia ei olisi. Kuka meidän kolme lasta hoitaisi? Erotettaisiinko heidät? Ottaisiko joku sukulainen heidät vai joutuisivatko he vieraalle? Kuinka taata lapsille turvallinen lapsuus ellet itse voi vaikuttaa siihen?
Miehen kanssa "jossittelimme" ja päätimme, kysyä meille tärkeiltä ihmisiltä josko he ottavat meidän lapset hoiviinsa jos jos ja jos.. Ajatus ettemme kasvattaisi itse lapsiamme saa kyyneleet silmiin. Ettemme näkisi lapsien kasvavan ja kehittyvän. Se, että joku toinen hoivaisi meidän lapsiamme heidän ollessaan kipeinä. Ne hetket, joissa toivoo vanhempana olevan läsnä ja kun et olisikaan.
Halusimme, että lapsien huoltajat muistuttaisivat meitä vanhempia niin kasvatusperiaatteilta kuin elämänfilosofialtakin. Kun kysyin läheiseltä ihmiseltä, josko hän turvaisi lastemme elämän, jos meitä ei joskus ole. Annoin hänelle aikaa miettiä, ettei tarvitsisi vastata heti.. Silti, vastaus tuli heti. Hetkeäkään miettimättä, tietenkin, tottakai.
Kivi tipahti sydämeltäni. Jos, jos ja jos, niin lapset ovat turvattuja. Se, että elämä jatkuu mahdollisimman normaalisti ja turvallisesti on tärkeintä. Se, että he saavat rakkautta, kuten meiltä.
Vaikka suunnitelma B on tehty, toivomme ettei se ikinä toteudu. Better to be safe than sorry..
Kuka sinun lapsesi hoitaa, jos sinua ei ole? Oletteko puolison kanssa keskustelleet asiasta? Jos ette ole ajatelleet, niin ajatelkaa. Elämästä kun ei koskaan tiedä. Ja mikä tärkeintä, kirjatkaa tahtonne paperille.
Rauhallista maanantaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti