Sokerikoukussa

Hei, mä olen Raila ja olen sokerikoukussa.

Kamalaa, mutta totta. Tajusin taannoin olevani todella syvällä sokerihuurussa enkä enää löytänyt ulospääsyä. Onneksi blogari Anna paini samojen tunteiden syövereissä ja sain tsemppin päälle. Ei vielä täydellistä, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. 

Sokeriaddiktista ollaan montaa mieltä. Toisien mielestä se on hölynpölyä ja toisien mielestä ihan oikea addiktio muiden rinnalla. "Et vaan syö karkkia" "Et vaan sytytä tupakkaa" Niin.. miksi sokeriaddiktio kuulostaa höpöltä mutta tupakanvierotuksesta on tutkimustolkulla tietoa kuinka hankalaa se voi olla.. Miksi sokeriaddiktioon suhtaudutaan olkia kohautellen? 

Tiedän, kuinka riuduttavaa sokeriaddiktio voi olla. Ja kun yhtälöön lisätään pienet lapset, jotka valvottavat yöllä, on yhdistelmä valmis. Sokeri (kakku, pulla, karkki mikä tahansa) lohduttaa, parantaa mieltä ja auttaa jaksamaan.

Ystäväni kertoi, että hän eli raskauspahoinvoinnin ja vauva-ajan sokerinvoimalla. Hän ei edes tunnista itseään tuolta ajalta, sillä hän ei ole normaalisti sellainen. Koukusta irtipäästyään, palasi hän normaaliksi itsekseen.

Mikä minulla auttaa? Säännöllinen syöminen. Siis sen kunnon ruuan ja välipalojen syöminen sekä vedenjuominen. Yksinkertaista, kyllä. Mutta arjen ollessa hektistä, ei tuokaan ole aina niin helppoa. 


Tässä se kuitenkin on; Addiktin tunnustus. Noloa, mutta onnen ei ole oikotietä.
Ensimmäinen intervallitreeni takana ja jalat huutavat hoosiannaa. Nyt iltapalaa etteivät lasten suklaamunat hyppää suuhun ;)