lauantai 25. huhtikuuta 2015

Arjen kiirettä

Aika on kulunut siivillä. Tuntuu, että päivät ja viikot hujahtavat toisaan nopeampaa. Tajusin juuri, että ensi viikolla on vappu! Mihin huhtikuu katosi?

Meille kuuluu hyvää. Lapset vaikuttavat päivä päivältä enemmän hitsautuneelta kolmikolta. Leikit sujuvat ja päivät luistavat aina paremmin. On jännittävää seurata mitä kolmikosta tulee vuoden- kahden päästä. Arki pyörii tasapainoisesti, omaa rataansa. Tätä arkea olen odottanut ja nyt se on koittanut. Voin siis vain hymyillä.

Lapsikiireiden ohessa työrintamalla on ollut kiireistä. Ei sillä en valita. Teen rakastamaani työtä, aina kun vain ehdin. Päiväsaikaan en raaski käyttä lasten aikaa työntekoon, vaikka leikit sujuisivat kuinka hyvin. Illalla miehen tultua kotiin, on hetkinen aikaa valmistella töitä ja lasten mentyä nukkumaan on tositoimien aika. Aika on siis kortilla, toistaiseksi. Odotan työhuoneen valmistumista suurin toivein, sillä sitten työaikaa tulee tunti lisää!

Haluakin kiittä jokaista ihanaa asiakasta. Kiitos! Olette tehneet unelmastani totta.
  
Viime aikoina olen tehnyt pipoja niin aikuisille kuin lapsillekin. Huomenna olisi vuorossa kesävaatteet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti