Otsikko kuitannee viime aikaiset tunnelmat kotona. Olo on kauttaaltaan keventynyt, niin puntarin kuin henkisen jaksamisen suhteen. Pieni pysähtyminen tuli tarpeeseen, nyt koen olevani tasapainoisempi ja onnellisempi.
Kurjaa, että pysähtymisen piti tapahtua noinkin rajusti, mutta elämästä ei koskaan tiedä. Koira tuntuu voivan jo paremmin, mutta katsotaan mitä eläinlääkäri sanoo muutaman viikon päästä. Henkinen tasapaino lienee tasoittunut järkytyksen ja huolen tasoituttua. Toivon, että tämä enteilee hyvää jatkoa.
Puntaripäivitykset ovat jääneet kun tuntui hassulle kertoilla samoja asioita uudelleen, viikko viikon jälkeen. Eteenpäin on taivallettu ja eteenpäin mennään. Saavutus ei ole hurja, viitisen kiloa, mutta alaspäin kuitenkin. Kevät aurinko on sulattanut teitä ja lenkkarit on kaivettu esiin.
Lainasin jopa hurmospäissäni juoksukirjan kirjastosta eilen :D
Saa nähdä poikiiko tuo mitään.. halu olisi kova, mutta en todellakaan ole mikään juoksijatyyppi vartaloltani..
Tiedättekös mitä? Tänään sain valmiiksi lippapipo-proton ja huomenna lähtee lippikset testiin eräälle bloggarille. Saas nähdä mitä näistä tykätään :)
Myös uusia sisustusjuttuja on tulossa, pysykää siis kuulolla :)
Suosittelen netistä löytyvää sohvaperunan juoksukoulua, lähtee niin nollasta että jopa minun kaltaiseni sohvaperuna sai aikaan ja pystyy nyt juoksemaan ihan kivoja lenkkejä :)
VastaaPoistaKiitos! Mä lainasi jo muutamia kirjoja ja tänään kokeilin hölkytellä esikoisen potkutellessa potkupyörällä :) Olipa kivaa ja huomenna uudelleen!
Poista