keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Vaunupohdintaa

Esikoisella meillä on ollut käytössä Emmaljungan Duo Edget ja olen ollut niihin niin tyytyväinen. Väri, malli.. rakkautta ensisilmäyksellä.
Kun raskaustesti yllätti positiivisella tuloksellaan, ajattelin että saisin viimeinkin vaunukopan käyttöön. 
Olin testannut koppaosaa tyttären ollessa kipeänä loppuvuodesta. Hyvin nukutti :)

No asiat eivät aina mene niin kuin suunnittelee. Pitkällisen pohdinnan jälkeen laitoin eilen Emmaljungat myyntiin, haikein mielin. Aamulla sanoin miehelle, että luultavasti itku pääsee kun vaunut siirtyvät uuteen kotiin. (Joo eiväthän ne ole kuin vaunut, mutta silti..)

Mitäkö tilalle? Olin pitkään vakuuttunut, että kaksosenrattaat ovat Emmaljungat. Haluaisin ehdottomasti, että esikoinen katsoo työntäjään päin ja että näkisin pikkuisen samassa suunnassa.. Käytiin jopa sovittamassa Lastentarvikkeessa twin city crossien mahtumista autoon. Kyllähän ne meni, mutta voi kuinka ahtaasti. Minä hykertelin onnellisena, että saisin cityt kotiin :)

Kuinka kävi? Viime viikolla aloin epäillä rakkauttani Emmaljungiin ja silmät pälyilivät muita malleja. Katselin, vertailin ja ihmettelin. Kuuntelin kokemuksia. Olihan vaatimuksena saada kolme kyytiläistä jotenkin järkevästi kyytiin. Onneksi fb:n ihanainen palsta auttoi. Tutkailin Easy Walkereita ja sainkin yhteydenoton kotikaupunkini yhdeltä äidiltä; heille voisi tulla tutkailemaan vaunuja ja kyselemään.

Maanantaina käytiin ihmettelemässä tuplarattaat ja voih, kyllä. Minä käänsin kelkkani. Meille tulee Easy Walker Duot! Esikoinen villiintyi täysin kun pääsi ew:n kyytiin ja itkulla piti luopua rattaista.
Rattaat olivat erinomaisen kevyet, vaikka kyydissä oli kaksi 1v2kk ikäistä lasta. 
Kaiken hyvän lisäksi rattaat menivät pieneen tilaan takakontissa. Kiitos, nämä meille.

Emmaljunga twin city cross. Kuva lainattu lastentarvikkeen sivuilta.

Easy Walker Duot. Kuva lainattu AT lastenturvan sivuilta.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti