Matka varattu! Meidän perhe lähtee kera appivanhempien Tukholmaan heinäkuussa. Voi, että miten paljon helpotti kun anoppi sai viimeinkin tehtyä päätöksen lähtöpäivästä ja päästiin toden teolla varaamaan matkaa.
Muu porukka päätti, että on kätevintä mennä bussikyydillä, joilloin linkkari on mukana Tukholmassa. Itse yritin ympäripuhua porukkaa lähtemään omalla autolla ja jättämään autot terminaaliparkkiin. Mutta, mutta. En saanut ääntäni kuuluviin, eikä kukaan suostunut uskomaan miten lystikästä on matkustaa kuumassa linja-autossa kahden 11-kuisen ja yhden 2,5-vuotiaan kanssa, etenkin kun turvaistuinten asennettavuus on epävarmaa. Yritä siinä sitten selittää, miten kaksi lasta tarvitsee päiväunensa, oltiin missä vain. Eikä syli todellakaan kelpaa nukkumapaikaksi. Mutta ei. Miehelle totesinkin, että muistan kyllä sanoa "mitä minä sanoin" ,jos homma ei suju.
No yritin ainakin. Nyt vain toivon parasta ja pelkään pahinta.
Jottein koko postaus mene valituksen puolelle, voin ilokseni kertoa, että lapset pääsevät nauttimaan Tukholmassa Junibackeniin leikkimään ja äiti pääsee herkuttelemaan. Kenties pääsemme miehen kanssa jopa vapaan illan viettoon kun appivanhemmat ovat mukana. :)
Kuvat Junibacken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti