Juuri kun pääsin kirjoittamaan miten kivasti meillä menee.. niin eikös karma iske takaisin. Nukkumaan menosta on tullut jälleen rallia, ei onneksi niin pahasti kuin aikaisemmin. Mutta silti. Ottaa päähän suunnattomasti kun tyttö kokeilee rajojaan tässäkin asiassa (taas). Tiedän sen kuuluvan uhmaan ja rauhoittuvan ajan myötä, mutta silti. Kiukuttaa kun en jaksaisi hyppiä ovelta palauttamaan tyttöä sänkyyn kerta toisensa perään.
Toiseksi riemuksi, keskimäärin joka toinen yö tyttö kampeaa meidän sänkyyn väliin nukkumaan, mikä tarkoittaa etten minä saa kunnolla enää nukuttua.
Viime yö oli pohjanoteeraus. Typy nukahti vasti puolen kymmmen aikaan, tehtyään unta 45minuuttia. Hetki omaa aikaa äidille siis. Odottelinkin miehen kotiin ja valvoin poikkeuksellisesti puoleen yöhön ja suunnittelimme tulevia projekteja. Ei aikakaan kun unentokkurainen tyttö kävelee ovelle.. takaisin sänkyyn isin suukkojen kera. Äiti petiin ja isä jäi valvomaan vielä. Seuraava tunti kului sekalaisen itkun ja nukkumisen rajoissa. Mies sänkyyn ja hetken päästä tyttö tulee myös. Hän möyhää ja etsii hyvää asentoa, nukahtaa viimein. Katson kelloa, 02:10. Tyttö omaan sänkyyn. Joko nyt saisin unta? Kyllä uni tulee.. ja niin tyttökin kuuden aikaan. Puuh. Lopulta heräämme kahdeksan jälkeen. Olen väsyneempi kuin uskottekaan. Miten ihmeessä jaksan valvoa yöt vauvojen kanssa ja herätä esikoisen kanssa? No onneksi mies on kotona..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti