Tänään oli taas päivä, jolloin tajusin raskauden olevan jo loppusuoralla! Muistan kuin odotin rakenneultraa ja tuskailin ettei aika kulu. Loppujen lopuksi aika onkin mennyt yllättävän nopeasti.
Tänään oli äitiyspolikontrolli ja vauvoilla asiat hyvin. Kasvuarviot ovat todella tasaisia, 1623g/1624g :) Seuraava kontrolli onkin kolmen viikon kuluttua, mutta aikaisemmin pitää ottaa yhteyttä jos jotain erikoista ilmenee.
Joskus kyllä ihmettelen tuota polin toimintaa, toisaalta taas en sillä tiedän miten haavoittuvaa se on. Tänään kanssani odotusaulassa oli eräs noin parikymppinen lady miehensä kera. Tämä lady mäkätti yhteisen odotusaikaimme (tunnin) joka hetki; kuinka hänellä palaa pinna ja kuinka hän on odottanut niin kauan. Kuinka muualla ei koskaan ole jonoja ja täällä polilla saa aina odottaa. Että hän ei ainakaan koskaan tule tänne takaisin. Välissä Lady kävi lepuuttamassa hermojaan eli tupakalla, tosin ei hän leppoisampi ollut tullessaan. Kuunnellessani Ladyn jorinoita ajattelin hiljaa mielessäni, että politoiminta on haavoittuvaista juuri tuollaisten Ladyjen vuoksi, ketkä tulevan päivystyksenä paikalle (eikä edes mitään ole oikeasti vialla). (Sanottakoon, että ensisynnyttäjät toki huolehtivat monesti asiasta paljon enemmän kuin toissynnyttäjät ja siksi saattavat aiheuttaa näitä "turhia käyntejä").
Noh jaa eipä siitä enempää :)
Hyvää yötä, tämä mami lähtee nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti