sunnuntai 10. elokuuta 2014

Yh-arkea

Isimies lähti keskiviikko aamyöllä kohti Levi Wild Ridea jättäen minut yksin kolmen lapsen kanssa. Yksinolo ei sinällään kolmen kanssa ole paha nakki, paitsi nukutuksien osalta. Jokainen tahtoisi oman osansa ja on vain yksi minä. 

Viisi päivää, neljä nukutusta; miten meni?
Päivät menivät hujauksessa ja ennen kuin huomasinkaan oli taas ilta ja uusi nukutus. Pääosin nukutukset menivät ihan mallikkaasti, mitä nyt toisena iltanan pienet neidit piti nukuttaa rattaisiin, jotta rauhottuivat. Muutoin normaalin kaavan mukaan. Päivät pääosin ulkoiltiin, sillä siellä kaikki malttoivat olla parhaiten. Keskipäivällä oltiin sisällä "viileässä" rauhoittumassa. Pikkukakkosta katsottiin, jotta äiti sai hetken hengähdyksen (ja rauhallisen kahvihetken).

Valehtelisin, jos väittäisin suuresti nauttineeni viidestä yh-äitipäivästä. Toki, onnen pilkahduksia koin kun neiti B oppi kävelemään ja kun kaikki kolme leikkivät sulassasovussa keskenään iloisen kikatuksen säestyksellä. Hetken päästä sain toimia erotuomarina ja lohduttajana. Kyllä tuli apukäsiä ikävä, vaikka hyvin pärjättiinkin. Onneksi yh-arki ei ole pysyvä järjestely. Nostan todella hattua kaikille yhden vanhemman perheille, ootte niin sankareita!

Ihanaa kun isi on kotona :) 

2 kommenttia:

  1. Huh... :) Meillä ei vielä kumpikaan ole ehtinyt iltamenoihin saati yön yli näin kolmilapsisena perheenä, mutta kauhulla kyllä odotan juuri tuota nukuttamista, kun se päivä koittaa... Kyllä kolmen lapsen kanssa on vaan helpompaa kun on kaksi käsiparia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin on! Ilmeisesti lapset tiesivät, että vain äiti oli saatavilla, sillä joka mukula oli melkoisen malttavainen :) Selvittiin tästä(kin) koetuksesta :)

      Poista