Univelka

Kun perheessä on pieniä lapsia niin univelka on lähes väistämätöntä. Suhtautuminen univelkaan on vaihtelevaa. Samassa tilanteessa olevat vanhemmat (tai ainakin äidit) ymmärtävät mitä univelka on. Se voi olla ylitsepääsemättömän raskasta tai sitten pientä väsymystä. Toiset vanhemmat ymmärtävät, entä lähipiiri? Sukulaiset? Ystävät ja lapsettomat kaverit?
Viime aikoina olen huomannut, että univelalle ei tunnu ymmärrystä riittävän. "Kyllä se siitä, yrittäkää jaksaa", "Kyllähän sitä aina välillä valvotaan" ja samaan hengenvetoon sanotaan että väsymys voi tehdä ärtyneeksi. (Really? No shit Sherlock!) Muun muassa nämä lauseet sain kuulla tänä viikonloppuna. Kaikkeista ärsyttävin lause taisi olla tuo väsymys ja ärtyneisyys lause tai sitten "Tytöt taisivat nukkua ihan hyvin kun en minä ainakaan kuullut mitään" (ISO HUOKAUS). Mitä muuta tuohon voisi sanoa kuin ettei yöaikaan odotella niitä suurinpia huutoja.

Eivätkö ihmiset todella käsitä, että jos on-off-valvonut reilu kaksi vuotta (joista viimeiset puoli vuotta on todella valvonut yöt) niin pinna voi olla ajoittain hieman kireällä. Pinnan kiristymistä on turha ihmetellä etenkin jos hyvää tarkoittavia neuvoja satelee koskien lasten kasvatusta, nukutusta tai ruokailua. Aivan kuin tahallani vaikeuttaisin mm. esikoisen nukkumaan menoa tv:n äänillä. Jep, kun lapsi vaan satu nukahtamaan jos on liian hiljaista. Kokeiltu on! Mutta ei, silti pitää neuvoa ja opastaa. Kiitos ei, kysyn jos tarvitsen neuvoja.

Tämä äiti hakee nyt kuppiin (tai siis ämpärin kokoiseen Iittalaan teema mukiin) kahvia, jotta jaksaa. Ja hengitän syvää ettei tule päästeltyä sammakoita.

Ps. Luojan kiitos likat nukkuvat nykyisin todella hyvin päiväunia. :)