perjantai 31. toukokuuta 2013

Ompelusuunnitelmia

Olen huomannut olevani hieman valikoiva vaatteiden suhteen; niin omien kuin lapsenkin. Oma vaatetyyli on muuttunut kasvavan mahan myötä ja joskus tuntuu ettei kivoja raskausajan vaatteita olekaan. Tai ainakaan kohtuu hintaan tai sopivan kokoisia.
Olen pitänyt aikaisemmin legginssejä outoina, kuin kalsareissa kulkisi. Olen pitänyt legginssejä ihan kivoina nuorilla hoikilla ihmisillä, mutta viis-kuuskymppisillä ne näyttäävät hieman oudoilta..
Nyt kun hellerajat alkavat rikkoutua ja lähestulkoon kaikki vaatteet ahdistavat päällä, olen joutunut taipumaan legginssien maailmaan. Jep. Legginssit ja tunika, niillä mennään -ainakin ei niin kuumina päivinä. Kuumina päivinä kiitän omasta pihasta, jossa voin kirmata lapsen kanssa puolialasti. Onnea on oma piha.

Lapsen vaatteita olen ostanut niin uutena kuin kirppariltakin. Olen tehnyt kivoja löytöjä, mutta silti mieli halajaa jotain erilaista, sellaista mitä muilla ei ole. Lasten kesävaatteet -onko niitä todella? Onhan siis hihattomia toppeja ja pikkusortseja, mutta mielestäni ne eivät ole puolitoistavuotiaan vaatteita. Ehkä vaikeutan itse elämää kun en halua pukea lasta kuin pikkuaikuista. Ja muutenkin, hihaton toppi - takuuvarmasti olkapäät palavat joten ei kiitos.

Nuorempana (yläasteelaisena ja lukiolaisena) olen ollut kova ompelija ja nyt ompeluinto nostaa taas päätään. Pitäisi lähteä kirjastoon katsomaan kivoja kaavoja lastenvaatteisiin, etenkin paitoihin. Ja kankaat! Voi miten ihania niitä on. Myllymuksuilla on aivan ihania kankaita. Tässä muutamia ihanuuksia, joista tahtoisin lapselle paitoja kesäksi.
Erityisesti tuo pikkupöllöt.. pöllöhullulle lisää pöllöjä! :D



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti