Oletko sinä niitä ihmisiä, jotka kavahtavat lapsiperheen ilmaisua meillä sitä ja meillä tätä..? No minä olin. Mutta kummasti mieli muuttuu kun oma rakkauden käpynen kasvaa ja kehittyy. Sitä haluaa kertoa kaikille mitä meillä nyt tehdään tai mitä meille kuuluu. Ja tavallaan liikuttaahan se pikkuisen osaaminen omaakin olemista..
Kuten meillä. Tytär oppi konttaamaan reilu kaksi viikkoa sitten ja sen jälkeen häntä on saanut vahtia silmä kovana. Tämän viikon uutena juttuna tuli seisomaan nousu tukea vasten. Siihen se pikkuinen ihminen vaan ponnisti ja nousi -sohvaa vasten, ihka ensimmäistä kertaa. Kyllä meni äidiltä pasmat sekaisin.
Meillä kontataan ja meillä noustaan tukea vasten seisomaan. Äidin oma aika on siis vähentynyt huomattavasti. Olen saanut unohtaa blogin tai sähköpostiin vastaamisen lapsen hereillä ollessa. Hän vaatii nyt täyden huomion ja keskittymisen.
Kolmas riemun aihe ovat unet. Konttauksen oppimisen jälkeen meillä on nukuttua. Muutama viime yö on ollut taivaallisia. Lapsi nukkuu 11 tuntia ja minä 8. Olen aamuisin kuin uudelleen syntynyt. Näitä lisää, kiitos!
Ihanaa syksyä! Joko haistatte ruskan ja syksyn tuulet? Minä rakastan syksyä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti