Etupihalta lähti ensimmäisenä asuinkesänä järkyttävän iso ja rehottava puska, mikä "koristi" sisääntuloa. Puska kaivettiin juurineen pois ja tilalle istutin muutaman marjakuusen ja pallotuijan.
Kesällä, raskausaikana, minulla oli tarkoitus uudistaa etupihaa hieman lisää, mutta tukala olotila ja jaloissa pyörivä esikoinen eivät mahdollistaneet muutostöitä. Hieman ennen ristiäisiä sain muutospuuskan (ja lastenhoitajat olivat paikalla) ja tein etupihan muutosprojektin valmiiksi yhdessä miehen kanssa.
Eli havut saivat uuden katteen ja sisääntuloväylän kivetys vaihdettiin uuteen. Vanhat laatat kaivettiin pois ja uudet, jo aikaisemmin kesällä hankitut laatat, asennettiin paikoilleen. Vanhan laatoituksen pohja oli hyvässä kunnossa, joten sitä vain korotettiin ja uudet laatat laitettiin paikalleen.
Pakko sanoa, että omasta mielestäni muutos oli huomattava ja sisäänkäynnin ilme parani merkittävästi.
Tästä kaikki lähti. |
Valmis kivetys. Sisäänkäynnille ostettiin rappuralli (jos vaikka hiekkaa olisi sisällä hieman vähemmän). Kanervatkin pääsivät paikalleen. |
Havujen uusi kate. Vanha rautapottikin sai uudet kanervat koristeeksi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti