Äitinsä lapset

Kun Elina kirjoitti jutun tyttöjen äitiydestä ryhdyin miettimään millainen äiti minä olen. Olenko luonnostani hempeyttä rakastava, vaaleanpunainen tyttöjen äiti vai raisu sinivihreä piipaa-poikien äiti. (Anteeksi kärjistys :D)

Blogin ja instan kuvista lienee selvää, että meidän tytöt ovat vaaleanpunasinisiä poikatyttöjä. Rakastetaan kaikki autoja, Ryhmä Hauta ja korjataan leikkityökaluilla tavaroita. Nuket jäävät syrjään, paitsi ratasleikeissä. Astioilla tehdään ruokaa ja kirjoja luetaan. Mutta autot, kaikki autot saadat kiljahdukset aikaiseksi ja hymyn kasvoille. Viikonloppuna isimies kävi lasten kanssa traktorivetokilpailuissa ja kolme tuntia kului siivillä.

Olen yrittänyt vaatetuksessa pukea "tyttöjen" värejä, mutta esikoinen etenkin haluaa sinistä, vihreää, keltaista. No ei sillä, ei se haittaa. Kuljenhan itsekin sinisessä, harmaassa ja mustassa. Miksei siis tytärkin. Pikkusiskot pitävät selvästi enemmän punaisesta ja hempeämmistä väreistä, leikkö äidin tyrkytyksellä osaa asiaan. Mutta hameita ei silti voida pukea, eikä mekko (paitsi juhliin ja kesähelteellä). Tunikat käyvät. Joudunkin laittamaan pois sisareltani saadut ihanat prinsessamekot, hameet ja tyttöhörhelöt. Harmi, kai.

Esikoinen vajaa kaksivuotiaana

 

Toisaalta enhän itsekään ole mikään prinsessatyyppi. En rakasta hameita, hempeää ja romanttista vaatetusta tai sisustusta. Taidan olla enemmänkin tyttöpoika, jonka paraskaveri ala-asteella oli naapurikorttelin poika. Taitavat siis tyttäret olla äidinmaidosta saaneet tyttöpoikaenergiaa ;)