Kuuleman mukaan olen todella tarkka lastemme vaatteista enkä kelpuuta kuin tiettyjä merkkejä päälle. Ei kuulemma kelpaa halpisvaatteet vaan pitää olla kalliita merkkejä.
Hmp. No totta on, että useimmiten olen tarkka mitä lapsilla on päällä. Jotta ehjää ja puhdasta on puettu. Mitä merkkiuskollisuuteen tulee niin tätä en todellakaan allekirjoita. Se, että olen ostanut esikoille Reiman toppapukuja kaksi talvea, ei todellakaan tarkoita ettenkö muita huolisi. Olen todennut Reiman meidän tytölle hyväksi ja siksi ostan talvihaalarin tuota merkkiä. Viime vuonna kokeilimme myös NameItin haalarin, joka oli hyvä, muttei mielestäni yhtä hyvä kuin Reima. Toki hintaluokkakin on eri.
Kun keväällä ostin pikkutytöille Popin välikausihaalarit, oli äitini pyörtyä. "Miksi ostaa lapselle kosteussuojattu haalari, turhuutta" Keväällä tytöt eivät kävelleet, saati kontanneet, mutta silti halusin kunnon haalarit. Ostin vielä hieman reilut, jotta sama haalari menisi mahdollisesti myös syksyllä. Koska kesä ei ole kovin lämmin ja helteinen ollut ovat haalarit päässeet käyttöön myös kesällä. Parasta aikaa duo nukkuu päiväuniaan haalareissa, onhan lämpötila rapiat 10 astetta. Ei siis kaduta.
Markettimerkkejä meiltä löytyy myöskin. Ciraf, tokmannin ei mitään merkkiä olevia sekä lindex yms (jos nämä nyt voidaan laskea markettimerkkeihin). Kolmen lapsen äitinä olen todennut, ettei todellakaan kannata ostaa huonolaatuista vaatetta sillä eihän sellainen kestä kulutusta. Ja kaksoset kuluttavat vaatetta, ainakin meillä. Miksi siis ostaa huonoa jos melkein samalla rahalla saa jo vähän parempaa?
Henkkamaukan ja lindexin bodyt kestäävät huimasti enemmän pesuja kuin esimerkiksi tokmannin vendi. Meandin ja popin (etenkin vanhemmat kuosit) kestävät vielä paremmin pesun (ja rummun).
Ystäväni totesi taannoin hyvin; hän kertoi ostaneensa heidän toiselle lapselleen lähes kaikki uudet vaatteet popilta. Ja jälleenmyyneensä ne niin, että käyttöhinnaksi jäi 5euroa. Voisiko henkkamaukkaa tai lindexiä myydä samoin? ehkä tai sitten ei. Ja eräistä merkeistä ei jää jäljelle kuin kasa nukkaa ja nyppyä täynnä oleva kulahtanut ja virttynyt vaate, jonka arvo nolla.
Joten jatkossakin meillä pidetään siistejä vaatteita. Ja jos ja kun vaatteita ostetaan, ostetaan ne sellaista merkkiä, että ne kestävät kulutuksen. Tai sitten ompelen kaikki vaatteet itse, tuleepahan varmasti sellaista mitä itse haluan :)
Kiitos ja anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti